Minun tarinani taiteilijana – unelmilla ei ole viimeistä käyttöpäivää
Olen rakastanut maalaamista ja luovaa tekemistä niin kauan kuin muistan. Lapsena taide oli minulle luonnollinen tapa ilmaista itseäni ja uppoutua omaan maailmaan. Silloin ei tarvinnut miettiä, oliko tekeminen hyödyllistä, järkevää tai kannattavaa. Saattoi vain tarttua kynään tai siveltimeen ja antaa luovuuden viedä.
Aikuisuuden myötä maalaaminen jäi kuitenkin taka-alalle. Tuntui että elämässä piti tehdä järkeviä valintoja, löytää ammatti ja rakentaa tulevaisuutta. Päädyin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, koska minua kiinnostivat biologia ja ihmisten auttaminen. Vuodet vierivät ja silti kaiken keskellä tuntui että jotain puuttui.
Päädyin opiskelemaan palopäällystön koulutusohjelmaa (AMK), ja matkan varrella ehdin kokeilla jopa autonasentajan hommia. Pidin molemmista aloista. Autonasentajan töissä rakastin sitä, että työ on hyvin käytännönläheistä ja siinä pääsee tekemään töitä omin käsin. Pelastusalalla työyhteisöt olivat mahtavia ja pidin etenkin operatiivisen puolen töistä, missä pääsee auttamaan ihmisiä hädän keskellä. Paperien pyörittely, kouluttaminen ja edustustehtävät eivät kuitenkaan tuntuneet omalta. Tuntui, että yritin olla kokoajan joku muu kuin oma itseni.
Kun elämä näyttää hyvältä, mutta jokin ei tunnu omalta
Mieleeni hiipi kokoajan ajatus siitä, että onko tässä todella kaikki?
En tiennyt pitkään mitä kaipasin. Ajattelin että ehkä minun pitäisi löytää vielä yksi uusi suunta, uusi ammatti tai uusi paikka, johon voisin sopia. Etsin. Kokeilin. Opiskelin. Tein töitä. Yritin löytää sitä tunnetta, että tässä minä olen.
Eräänä iltana tartuin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen siveltimeen. Mitään suurta suunnitelmaa ei ollut. En päättänyt ryhtyä taiteilijaksi, rakentaa taideuraa tai muuttaa elämäni suuntaa. Päädyin vain maalaamaan. Ja sitten tapahtui jotain, minkä olin melkein unohtanut. Aika katosi, hymyilin, tanssin ja olin onnellinen. Huomasin, kuinka rentouttavaa maalaaminen oli. Mieleni hiljeni ja uppouduin luovaan tekemiseen niin etten huomannut tuntien kuluvan. Tunne oli samaan aikaan uusi ja hyvin tuttu. Kuin olisin löytänyt takaisin johonkin, jonka olin kadottanut vuosia sitten.
Kuuntele sisintäsi
Taiteen tekeminen on minulle enemmän kuin kuvien ja maalausten luomista. Se on tapa pysähtyä ja kuunnella itseäni. Jokainen teos syntyy osana prosessia, jossa erilaiset tunnelmat, ajatukset ja intuitio johdattavat sivellintä kankaalla. Ehkä juuri siksi taiteeni merkitsee minulle niin paljon. Jokainen maalaus muistuttaa minua siitä, että joskus kannattaa pysähtyä kuuntelemaan sitä hiljaista tunnetta sisällään.
Ehkä sinullakin on jokin asia, jonka jätit vuosia sitten taaksesi. Jotain, mitä rakastit ennen kuin elämästä tuli kiireistä, käytännöllistä ja täynnä velvollisuuksia. Ehkä se on maalaaminen, kirjoittaminen, musiikki, luonto, käsillä tekeminen tai jokin unelma, jota et ole uskaltanut ajatella pitkään aikaan. Sinun ei tarvitse heti muuttaa koko elämääsi. Joskus kaikki voi alkaa yhdestä illasta. Yhdestä siveltimestä. Yhdestä pienestä päätöksestä kokeilla uudelleen.
Koskaan ei ole liian myöhäistä palata sen äärelle, mikä saa sinut tuntemaan itsesi eläväksi.
Kohti unelmaa
Vuonna 2026 rohkaistuin viimeinkin ottamaan suuren askeleen kohti unelmaani ja perustin oman taidealan yrityksen. Päätin, että nyt on aika kääriä hihat ja alkaa tehdä määrätietoisesti töitä sen eteen, mistä olen pitkään haaveillut – rakentaa elämää, jossa saan tehdä sitä, mikä tekee minut onnelliseksi.
Tervetuloa seuraamaan matkaani kohti unelmaani – elämää taiteen, luovuuden ja yrittäjyyden parissa.
-Annastiina Hyttinen
